Uutisarkisto

Älytekstiilejä europarlamentaarikoille

10.11.2014 Puettavaa elektroniikkaa ja e-tekstiilejä hyödyntävät Aalto-yliopiston opiskelijatyöt esittäytyvät Euroopan parlamentissa.

Syrjäytyneiden terveyshuolto paremmaksi muotoilun keinoin

17.10.2014 Huono tiedonkulku uhkaa terveydenhuoltoa yhteisössä, jota koettelevat syrjäytyminen, köyhyys, koulutuksen puute ja nälkä.

Koivukuitu hurmasi suunnittelijan

13.10.2014 Eveliina Netti teki Aalto-yliopistossa kehitetystä Ioncellistä rusetin ja taskuliinan ekologisuutta ja leikkisää tyyliä arvostavalle miehelle.

Messupaviljonki kokoaa suomalaiset yhteen Frankfurtissa

07.10.2014 Maailman suurimman kirja- ja media-alan tapahtuman teemamaana on tänä vuonna Suomi. Suomalaisten näytteilleasettajien kotipesän, messupaviljongin, ovat suunnitelleet Aalto-yliopiston opiskelijat, ja yliopisto on Frankfurtin messuilla mukana myös kustantajana.

Minon keramiikkakilpailusta kaksi pronssia muotoilun laitokselle

26.09.2014 Japanissa Minossa järjestettävässä kovatasoisessa kansainvälisessä The 10th International Ceramics Competition -kilpailussa palkittiin sekä muotoilun laitoksen opettajan että opiskelijoiden työt.

Suomalaisopiskelijoiden mallistot esillä Pariisissa

25.09.2014 Syyskuussa 2014 muotoilun laitoksen maisteri- ja kandidaattiopiskelijoiden mallistot esitellään Pariisin muotiviikon showroomissa yhteistyössä Pre Helsinki -organisaation kanssa.

Minun Kangastukseni -suunnittelukilpailun voittajaksi Vilma Pellisen taidokkaat eläinaiheiset kuosit

11.09.2014 Voittajaksi valittiin Vilma Pellinen, jonka töitä tuomaristo kuvaa vahvaksi kokonaisuudeksi.

Aalto-yliopiston Habitare-osasto keskittyy ruokaan ja keittiövälineisiin

11.09.2014 Counterculture-projekti on yhdessä Savo Oy:n kanssa toteutettu tuotekehitysprojekti.

PILVI ja VIIVY keräsivät May Day -suunnittelukilpailun kunniamaininnat

10.09.2014 Laura Tuorilan muovipusseista koostettu Pilvi sekä Johanna Brummerin ja Heini-Emilia Saaren valolla ja varjolla leikittelevä Viivy palkittiin Habitaressa.

Aalto-yliopisto vahvasti mukana Helsinki Design Weekillä

03.09.2014 Designfestivaali aukeaa torstaina 4. syyskuuta ja Aalto-yliopiston osaajien kädenjälki näkyy kaupungilla monella eri tavalla. Tekijät toivottavat kaikki tervetulleiksi tutustumaan projekteihin!

Vuoden Aalto-teko -palkinto CHEMARTS-hankkeen luojille

02.09.2014 Lukuvuoden avajaisissa 2.9.2014 jaettiin vuoden Aalto-teko -palkinto, jolla halutaan antaa tunnustusta merkittävälle aloitteelle tai toiminnalle Aalto-yliopiston piirissä.

Lähiöiden asukkaat innostuivat yhteistoimintamallista

11.06.2014 Asukkaiden omista tarpeista lähtevä suunnittelu ja yhteistyö ammattilaisten kanssa aktivoivat kehittämään lähiöitä.

Aalto-yliopiston näytös on vakiinnuttanut paikkansa muotimaailmassa

26.05.2014 Vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijoiden suunnittelemat uudet mallistot esiteltiin yleisölle perjantaina 23. toukokuuta. Täpötäydessä Suvilahden Kattilahallissa vieraat odottivat jännityksellä näytöksen alkua.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijat niittävät kansainvälistä muotimenestystä

29.04.2014 Aalto-yliopiston vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijat ovat jälleen menestyneet kansainvälisissä kilpailuissa.

Miten huomioida asukkaiden tarpeet asuntotuotannossa?

08.04.2014 Asuntojen suunnittelussa ja rakentamisessa tarvitaan uusia keinoja hyödyntää asukkaiden tarpeita, arvoja ja kokemuksia.

Ekologiset puutuolit Milanon huonekalumessuilla

04.04.2014 Huonekalumuotoilun suunnitteluprosessia ohjaileva ekologisuus on yksi hyvään muotoiluun sisäänkirjoitettu ominaisuus ja osa vastuullisen ihmisen maailmankuvaa.

Pattern Lab -kurssi elää intohimosta kuoseihin

21.03.2014 Kuosisuunnitteluun keskittyvän Pattern Lab -opintoprojektin merkitys nuorelle opiskelijalle on valtava. Kurssin aikana saadut valmiudet yrittäjyyteen ovat kannustaneet monia luomaan oman yrityksen.

Designpääkaupungin perintö jatkuu konkreettisilla toimilla

14.03.2014 Kaupungit tarvitsevat muotoilua toimiakseen.

Uudenlaisia kalusteita mobiilitoimistoihin

13.03.2014 Liikkuva, paikkaan sitoutumaton työskentely yleistyy ja sitä voidaan jo pitää ilmiönä. Liikkuvaa työskentelyä varten suunniteltuja laitteita, kalusteita ja varusteita tarvitaan tulevaisuudessa merkittävästi enemmän.

Suomen paviljonki on cool Frankfurtin kirjamessuilla

10.03.2014 Aalto-yliopiston maisteriopiskelijat suunnittelivat Suomen messupaviljongin ja visuaalisen ilmeen vuoden 2014 kirjamessuille.

RSS 2.0 -syöte