Aalto vaikuttaa muotoilun tutkimukseen

27.08.2018

Muotoilun laitoksen tutkijoilla oli merkittävä rooli Design Research Societyn (DRS) konferenssissa Limerickissä Irlannissa.

Aallon edustajat konferenssissa vasemmalta takarivistä lukien: Paulo Dziobczenski, Camilla Groth, Virpi Roto, Philip Hector, Sampsa Hyysalo, Janin Koch, Marium Durrani, Elif Erdoǧ‎an Öztekin, María Ferreira Litowtschenko, Seungho Lee, Ramia Mazé ja İdil Gaziulusoy.

Kesäkuussa pidetyssä DRS-konferenssissa esitettiin tänä vuonna ennennäkemätön määrä Aalto-yliopiston tutkijoiden hyväksyttyjä ja vertaisarvioituja tutkimuspapereita.

"Tämä kertoo paljon meillä tehtävän tutkimuksen ja tutkijoidemme korkeasta laadusta. Aallon tutkijoilla oli myös näkyvä ja vaikuttava rooli konferenssissa ja siten koko kansainvälisessä muotoilun tutkimusyhteisössä", iloitsee Aalto-yliopiston suunnittelun käytänteiden professori Ramia Mazé.

Myös konferenssin keynote-esityksiin oli kutsuttu kaksi aaltolaista: Ramia Mazé puhujaksi ja Andrea Botero moderoijaksi.

"Aallon tutkijat edustivat konferenssissa nyt ensimmäistä kertaa peräti kahden tutkimuksen linjaa, joskin tutkijoidemme panos on aina ollut merkittävä ja proaktiivinen", sanoo Mazé.

Konferenssin järjestää joka toinen vuosi Limerickin yliopisto, ja se kuuluu tärkeimpiin muotoilun tutkimuksen kansainvälisiin konferensseihin. Arvostettu ja kiinnostava konferenssi veti tänä vuonna 600 osallistujaa.

DRS on akateeminen yhteisö, joka edistää ja kehittää muotoilun tutkimusta maailmanlaajuisesti. Se on perustettu vuonna 1966, ja se on pitkäaikaisin monitieteellinen muotoilun tutkimuksen yhteisö.

Aaltolaiset DRS-konferenssissa:
 

Avainesitelmät
Sadie Red Wing ja Arturo Escobar, moderoijana Andrea Botero, “Whose Design?”. http://www.drs2018limerick.org/event/keynote-debate-3-whose-design

Andrea Siodmok ja Ramia Mazé, moderoijana Simon O'Rafferty, “Social & Public”. http://www.drs2018limerick.org/event/keynote-debate-2-social-public

Esitelmät

Marium Durrani, “Designers by Any Other Name: Exploring the sociomaterial practices of vernacular garment menders” 

Paulo Dziobczenski, Oscar Person, Leandro Tonetto ja Roberta Mandelli, “Requests from Companies and Requirements for Design Education in Brazil: where do they meet?”

İdil Gaziulusoy ja Elif Erdoǧ‎an Öztekin, “Design as a Catalyst for Sustainability Transitions”.

Camilla Groth ja Arild Berg, “Co-creation in Professional Craft Practice”.

Sampsa Hyysalo, Sofi Perikangas, Tatu Marttila ja Karoliina Auvinen, “Catalyzing Pathway Creation for Transition Governance”.  

Janin Koch, Magda László, Andrés Lucero ja Antti Oulasvirta, “Surfing for Inspiration: Digital inspirational material in design practice"

Seungho Park-Lee ja Oscar Person, “Perspective: The gist of public tender for service design”.  
Polut

Kristina Lindström, Ramia Mazé, Laura Forlano, Li Jonsson ja Åsa Ståhl, “Editorial: Design, Research and Feminism(s)”, sisältää lyhyet johdannot aiheeseen sekä polulla esiteltävään 11 esitelmään.

Nithikul Nimkulrat ja Camilla Groth, “Editorial: Experiential Knowledge in Collaborative Interdisciplinary Design Research”.

Keskustelut

María Ferreira Litowtschenko, Federico Vaz, ja Nicolás Rebolledo, “Smuggling ideologies? Inquiring into the underlying ideas embedded in design for public governance and policy making". 

Dónal Padraic Holland, Ramia Mazé, Alex Milton, Ingrid Mulder ja Cristiano Storni, “Design Education as a Catalyst for Change.” 

Työpaja

Mauricy Motta-Filho, Ksenija Kuzmina, Virpi Roto ja Dominika Noworolska, “Bridging Brand Strategy and Service Experience Design via a Relationship Metaphor”. 

 


Lue lisää:

Design Research Socitey DRS

DRS-konferenssi