Aalto-yliopiston muotitapahtumat kiinnostavat kansainvälisten muotijättien johtoa

16.05.2018

Maailmaa valloittaneiden Aalto-yliopiston opiskelijoiden mallistoja esitellään Näytös18-muotinäytöksessä 25. toukokuuta.

© Sanna Saastamoinen-Barrois

Fashion in Helsinki -tapahtumaviikko muuttaa 21.–25. toukokuuta Helsingin kuhisevaksi muotikaupungiksi. Tapahtumissa kansainväliset kykyjenetsijät, ostajat ja toimittajat pääsevät tutustumaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden mallistoihin ja tekstiileihin.

"Muoti saa parhaimmillaan olosi hieman epämukavaksi – se osuu hermoon ja pakottaa sinut katsomaan asioita uudella tavalla. Koska kyse on muotikoulusta, osa opiskelijoiden kokoelmista on jopa räikeän viimeistelemättömiä – mutta juuri siinä on niiden vahvuus, ne ovat mielenkiintoisia”, kertoo Aalto-yliopiston muodin lehtori Tuomas Laitinen.

Tekstiili18 Näyttely

Fashion in Helsinki -viikko käynnistyy maanantaina 21. toukokuuta kello 19.00 Tekstiili 18 -näyttelyllä Kaapelitehtaan Turbiinisalissa. 27. toukokuuta asti avoinna oleva näyttely esittelee monitieteellisiä lähestymistapoja tekstiilisuunnitteluun sekä yhteistyöhankkeita muodin, sisustuksen ja luonnontieteiden kanssa. Esillä on myös yhteistyössä Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kanssa luotu 3D-hologrammi sekä näyttelytilaan heijastettu tanssiesitys.

"Tekstiilisuunnittelu perustuu monialaiseen yhteistyöhön, koska se on pohja suuremmalle kokonaisuudelle. Se vaatii sekä teknistä ymmärrystä että taiteellisia taitoja. On osattava yhdistää materiaaleja ja rakenteita", kertoo näyttelyn kuratoinut professori Maarit Salolainen.

Eeva Suorlahti, dress by Hanna-Maaria Sinkkonen.jpg

© Eeva Suorlahti

Aalto Fashion Seminar yhdistää bisneksen ja luovuuden

Aalto Fashion Seminar -muotiseminaari, joka järjestetään torstaina 24. toukokuuta klo 10.00–15.00 Kansallismuseossa, on suunnattu muotialan ammattilaisille, toimittajille ja opiskelijoille. Päivän aikana kuullaan muun muassa entisen Lacosten luovan johtajan Felipe Oliveira Baptistan ja Dries Van Notenin luovan johtajan Patrick Scallonin näkemyksiä siitä, miten luovuus muunnetaan kannattavaksi liiketoiminnaksi. Inditex-ryhmän (mm. ZARA) kestävän kehityksen johtaja Alfred Vernis puhuu tilaisuudessa muotiteollisuuden kierron tärkeimmistä haasteista. Seminaarin moderoi Vogue Italian Pariisin toimittaja ja A Magazine Curated By -lehden päätoimittaja Dan Thawley. Seminaariin on median edustajille avoin pääsy.

"Tavoitteenamme on luoda kokonainen ekosysteemi Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja heidän visioidensa ympärille. Muotiseminaari on askel tähän suuntaan: se auttaa nuoria suunnittelijoita kytkemään luovuutensa vakaaseen bisnesosaamiseen", sanoo Aalto-yliopiston muodin professori Pirjo Hirvonen.

Fashion Friday ja Näytös18

Viikon kruunaavat perjantaina 25. toukokuuta Fashion Friday -installaatio Kiasmassa ja Näytös18 Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa.

Fashion Friday tutkii muotia identiteetin taiteena. Näyttely esittelee 18 Aalto-opiskelijan teoksia klo 10–18. Sen jälkeen muotia ja identiteettiä käsittelevässä paneelikeskustelussa keskustelevat professori Hazel Clark Parsons School of Designista sekä kuraattori, professori Shaun Cole ja tutkija Anna-Mari Almila, molemmat London College of Fashionista.

“Fashion Friday tutkii, miten nykyiset muotisuunnittelijat tulkitsevat identiteettiä sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai etnisyyden näkökulmasta. Paneelikeskustelussa käsitellään myös ajankohtaista teemaa, kansallista identiteettiä ja sen merkitystä muodissa”, kertoo Aalto-yliopiston muodintutkimuksen professori ja näyttelyn kuraattori Annamari Vänskä.

Viikko huipentuu Näytös18-muotinäytökseen klo 21.00 Kaapelitehtaalla. Catwalkilla nähdään yli kaksikymmentä Aalto-yliopiston opiskelijoiden mallistoa. Paikalle odotetaan yli tuhatta kotimaista ja kansainvälistä vierasta. Tapahtuma on saanut viime vuosina runsaasti kansainvälistä huomiota, ja liput myytiin loppuun jo ensimmäisenä päivänä. 

Tapahtumaa on mahdollista seurata suoratoistona Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Facebook-sivuilla.


Aalto-yliopiston opiskelijat ovat menestyneet useita vuosia peräkkäin kansainvälisissä kilpailuissa, kuten Hyèresin muoti- ja valokuvafestivaaleilla ja saaneet muun muassa Dorothy Waxman -tekstiilisuunnittelupalkinnon.

Fashion in Helsinki -viikon järjestävät yhteistyössä Aalto-yliopisto, Helsinki New, Pre Helsinki ja Business Finland.


Lisätietoja:

Muodin koulutusohjelma

Tekstiili18 
Fashion Seminar 
Fashion Friday 
Näytös18