Älytekstiilejä europarlamentaarikoille

10.11.2014

Puettavaa elektroniikkaa ja e-tekstiilejä hyödyntävät Aalto-yliopiston opiskelijatyöt esittäytyvät Euroopan parlamentissa.

LeeLuu-yövalo luo turvallisuutta pimeää pelkääville lapsille. Designers: Lisa Gerkens, Hanna Markgren, Emmi Pouta ja Sagn-Hyun Ryu.

Wearable Technology Design -näyttelytyöt edustavat Aalto-yliopiston monialaista suunnittelua, jossa teknologia, muotoilu ja taide yhdistyvät uudenlaisiksi muotoilukonsepteiksi ja prototyypeiksi. Mukana on muun muassa ortopedinen painoa tarkkaileva kenkä, veden alla lämmitettävä sukelluspuku, tekstiilipohjaisia käyttöliittymiä musiikin kuunteluun sekä kantajan kehon ja fysiologian kanssa vuorovaikutteisia pukuja.

– Pitkäjänteinen tutkimus ja opetuksen kehitystyö ovat nostaneet Aalto-yliopiston innovatiivisten tekstiilien suunnittelun eturintamaan, sanoo professori TeemDesigners: Liisa Pesonen and Valtteri Wikström. Photo: Kerttu Malinen.jpgu Leinonen, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.

Parhaimmillaan muotoilun ja teknologian synteesistä rakentuu uutta liiketoimintaa.

Yksi näyttelyssä mukana oleva esimerkki tästä on innovatiivisia tekstiilejä hyödyntävä startup-yritys LeeLuu Nightlights. Idea kosketukseen reagoivista lasten yölampuista lähti liikkeelle muotoilun laitoksen interaktiivisen suunnittelun kurssilta. LeeLuun perustajat Emmi Pouta, Hanna Markgren, Lisa Gerkens ja Sagnhyun Ryu kehittivät liikeideaansa Aallon kasvuyritysten Summer of Startups -ohjelmassa ja voittivat pääsyn Lontoon TechCrunch Disrupt -tapahtumaan. Parhaillaan tekijät viimeistelevät lelumaisen yölampun tuotantoprototyyppiä.

– Näyttely konkretisoi hyvin Aalto-yliopiston tehtävää tuoda eri alojen osaajat yhteen ja synnyttää osaamisvaltaista yritystoimintaa. Yrittäjyys ja verkostoituminen ovat yhä tärkeämpiä kilpailuvaltteja kansainvälisillä kentillä, näkee Leinonen.

Näyttelyn ovat kuratoineet laboratorioinsinööri Jussi Mikkonen ja tutkija Salu Ylirisku Aalto-yliopiston muotoilun laitokselta.

Wearable Technology Design -näyttely esittäytyy Euroopan kuudennen innovaatiohuippukokouksen yhteydessä Altiero Spinelli -rakennuksessa 17.‒21. marraskuuta. Tilaisuuden kutsujana ja tukijana on europarlamentaarikko Henna Virkkunen. Näyttely on avoinna Euroopan parlamentissa toimiville ja vierailijoille.

Lisää kuvia puettavasta elektroniikasta ja e-tekstiileistä

Lisätiedot:

Professori Teemu Leinonen
p. 050 351 6796
teemu.leinonen@aalto.fi

Professori Pirjo Hirvonen
p. 050 363 6011
pirjo.hirvonen@aalto.fi

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Kuvat: (ylh) George Atanassov,  Kerttu Malinen